Suolinkaisseurantaohjelma avuksi kanojen suolinkaisongelman ehkäisyyn

Suolinkainen, Ascaridia galli, on yleinen suolistoloinen kanoilla, etenkin lattiakanaloissa. Runsas matotartunta aiheuttaa tuotannonlaskua, ja kanoilla voi esiintyä anemiaa, ripulia ja jopa kuolleisuutta heikentyneen vastustuskyvyn seurauksena. Runsaissa esiintymisissä Ascaridia galli -madot voivat aiheuttaa jopa suolitukoksen.

Satunnaisesti suolinkaisia voi löytää myös kananmunan sisältä; tällöin mato joutuu yhteissuolen kautta munanjohtimeen, jossa munankuori on valmistumassa, ja se päätyy kananmunan sisälle. Viime vuosina ilmoitukset kulutusmunissa todetuista suolinkaisista ovat lisääntyneet. Kanan suolinkaiset eivät tartu ihmiseen, mutta elintarvikkeissa niitä ei saa esiintyä.

Ongelma kuriin tehokkaalla seurannalla

Tartunnan hävittäminen on haastavaa, koska loisen erittämät munat ovat erittäin kestäviä ja säilyvät tartuntakykyisinä ympäristössä pitkään. Hyvällä hygienialla sekä ulkoilevien kanojen laidunkierrolla pyritään pitämään loistartunnat riittävän alhaisina, jolloin niistä ei ole haittaa linnuille eikä tuotannolle. Tuotantokanaloissa suolinkaisten esiintymistä kannattaa seurata ulostenäytteistä, jotta tiedetään mitä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä kanalassa ja sen ympäristössä on syytä tehdä. Loisten määrä saattaa vuosien varrella lisääntyä ja lopulta aiheuttaa ongelmia ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä huolimatta. Suolinkaisten esiintymisen seurantaa sekä niiden esiintymisen hallintaa varten on tuottajille tarjolla suolinkaisseurantaohjelma. Seuranta tulisi kohdistaa etenkin nuorikkokasvattamoihin, jotta voidaan estää, ettei loisia pääse munituskanalaan asti. Kanojen suolinkaistartuntojen hoitoon on saatavilla valmisteita, joista löytyy sekä rehuun että juomaveteen sekoitettavia.

Suolinkaisseurantaohjelman näytteenotto ja madotustarve

Kirjoitus ja kuvat: Jaostopäällikkö Pia Vennerström, Ruokavirasto

Tietopaketti kanan suolinkaisesta ja lisätietoa suolinkaisseurantaohjelmasta (Ruokavirasto)