Tautisulku kuntoon siipikarjatiloilla – lintuinfluenssa on riski lintujen syysmuuton aikaan

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on varoittanut lintuinfluenssariskistä luonnonvaraisten lintujen syysmuuton aikaan.

Syysmuuton aikaan leviämisriski koillisesta palaavien muuttolintujen mukana

Venäjän ja Kazakstanin raja-alueella korkeapatogeeninen lintuinfluenssa (high pathogenic avian influenza eli HPAI) H5N8 on levinnyt elo-syyskuun aikana yhteensä 54 siipikarjatilalle, joilla on kuollut tai lopetettu yhteensä n. 1,65 miljoonaa lintua. Suurin osa tiloista on ollut pieniä takapihakanaloita, mutta elokuun lopulla Venäjä raportoi Maailman eläintautijärjestö OIE:lle myös lintuinfluenssatartunnasta Omskin aueella yksikössä, jossa oli yli 1,5 miljoonaa lintua.

Venäjä raportoi syyskuun lopussa yhden H5-lintuinfluenssatapauksen uudella alueella, Karatšai-Tšerkessiassa Kaukasusvuorten pohjoispuolella. Kyseisellä tilalla oli yli 170 000 lintua.

Samoilta alueilta palaavien muuttolintujen mukana Eurooppaan levisi vuonna 2016 vakava HPAI H5N8 -tartunta. Suomessa ensimmäiset tapaukset havaittiin tuolloin marraskuun lopulla Ahvenanmaalla niin luonnonvaraisissa linnuissa kuin myös maarianhaminalaisella lintutarhalla.  Siipikarjatiloille tartunta ei Suomessa levinnyt, mutta luonnonvaraisissa linnuissa sitä todettiin yhteensä 17 tapausta vuosina 2016-2017 länsirannikolla aina Porin korkeudelle asti.

Hollannissa H5N8 joutsenilla

H5N8-tyypin korkeapatogeeninen lintuinfluenssa on nyt lokakuussa diagnosoitu kahdella villillä kyhmyjoutsenella Kockengenissa (Utrecht). Aiemmin tänä vuonna luonnonvaraisten lintujen H5N8-tapauksia on ilmennyt vain kolme tapausta tammi-helmikuussa Puolassa ja Saksassa. Siipikarjatiloilla tapauksia oli keväällä kahdeksassa eri jäsenvaltiossa itäisessä Euroopassa yhteensä 325, joista Unkarissa 273 ja Puolassa 32.

Tautisuojaus kuntoon – tautisulku joka siipikarjayksikköön

Siipikarjatiloilla lintuinfluenssariski on otettava vakavasti ja terästettävä tautisuojausta kaikissa päivittäisissä toiminnoissa. Viimeistään nyt on aika ottaa käyttöön toimiva tautisulku jalkineiden ja vaatteiden vaihtoineen sekä käsienpesuineen jokaisessa siipikarjayksikössä. ETT on mukana yhteistyössä Suojaa SiKana -hankkeessa, jonka aloitusseminaarissa 7.10.2020 ETT haastoi kaikki kanalat laittamaan tautisulun kuntoon.