Puolassa ASF levisi isoon tuotantosikalaan

  • Post Category:Sika / Yleinen

ASF leviää Puolassa

Puolassa afrikkalainen sikarutto (ASF) -tartunta on päässyt leviämään isoon porsastuotantosikalaan. Kyseessä on lähes 16 000 emakon yksikkö vain vajaan 60 km päässä Saksan rajalta Świebodzinin alueella. Lehdistötietojen mukaan Puolassa pelätään tartunnan levinneen porsaiden mukana myös muihin sikaloihin.

Puolan villisikakannassa ASF leviää edelleen voimakkaasti. Yksistään viime viikolla todettiin 86 uutta taudinpurkausta, joissa oli yhteensä 163 villisikaa. Iso osa löydöksistä on Saksan rajan läheisyydestä (Lebus). Puola on EU-tilaston mukaan vahvistanut alkuvuoden aikana jo yhteensä lähes 800 villisikalöydöstä.

Saksan tilanne vaikea

Myös Saksan itäisissä osissa ASF-positiivisten villisikojen määrä on kasvanut alkuvuoden aikana jo yli 420:n. Yhteensä ASF-tartunta on tähän mennessä todettu Saksassa 825 villisiassa (tilanne 15.3.2021).

Saksassa tartunnan leviämistä on yritetty hillitä mm. sähköaidoin ja hajukarkottein. Osittain aitojen rakentamista on kuitenkin hidastanut asian politisoituminen ja myös kiistely vastuista ja oikeuksista mm. valtion ja liittovaltioiden kesken. Saksassa on katsottu, ettei ennakoivan aidan rakentaminen olisi mahdollista ennen ensimmäistä epäiltyä tai todettua tautitapausta. Tanska sen sijaan sai suoja-aitansa Saksan vastaisella rajalla valmiiksi jo vuoden 2019 lopussa, vaikka maassa ei ole todettu yhtään ASF-tartuntaa tai -epäilyä.

Kuvassa tilanne Saksan ja Puolan osalta 19.3.2021 (FLI).