Lintuinfluenssaseminaarissa korostui yhteistyön merkitys
Tiistaina pidettiin Helsingissä Lintuinfluenssaseminaari, jonka yhteenvetoon voi tutustua täällä: Lintuinfluenssassaseminaarista eväitä toiminnan...
Tiistaina pidettiin Helsingissä Lintuinfluenssaseminaari, jonka yhteenvetoon voi tutustua täällä: Lintuinfluenssassaseminaarista eväitä toiminnan...
Lintujen muuttoajat ovat riskialtista aikaa lintuinfluenssan leviämiselle. Vaikka siipikarjalle on määrätty Suomessa...
Lähes kaikki suomalaiset vasikat nupoutetaan rauhoitettuna ja puudutettuina, minkä lisäksi ne saavat...
Viljan ja rehujen huolellisella varastoinnilla voidaan pienentää tuotantoeläinten salmonellatartunnan riskiä huimasti. Suurin...
Yli 95 % Suomessa tuotetusta maidosta, naudanlihasta ja sianlihasta tuotetaan tiloilla jotka...
ETT:n Tarikko-hankkeen päätösseminaarit järjestetään 13.9.2022 Seinäjoella 15.9.2022 Säkylässä Tervetuloa kuulemaan tuloksia hankkeesta,...
Vesilintujen metsästyksen taas alkaessa on hyvä muistaa, että luonnonvaraisissa linnuissa saattaa meillä...
Tänä vuonna Suomessa on tutkittu jo yli 170 luonnonvaraista lintua lintuinfluenssan varalta...
Nasevan tavoite on kehittyä ajassa ja huomioida toimintaympäristön muutokset ja vaatimukset eläinten...
Tervetuloa Ruokaketjuhanke 3:n päätösseminaariin – ilmoittaudu viimeistään 6.6.2022 klo 12! Seminaari järjestetään...
Siipikarjan keväinen ulkonapitokielto, jonka tarkoituksena on suojata lintuja lintuinfluenssatartunnalta, päättyy jälleen huomenna...
Saksassa on todettu afrikkalainen sikarutto (ASF) ulkoilevilla sioilla lähellä Ranskan rajaa. Pienen...
Hiljattain julkaistut tilastot vahvistavat Suomen yhä olevan yksi edelläkävijöistä vastuullisessa antibioottien käytössä....
Eläinten terveys ETT ry on saanut maa- ja metsätalousministeriöltä erityisavustusta eläintilojen tautisuojauksen...
Minun Maatilassani julkaistaan maanantaina 9.5 vasikkakortti, joka vastaa käytöstä poistunutta rekisteröintikorttia. Vasikkakortti...
ETT on saanut maa- ja metsätalousministeriöltä erityisavustusta tilatason tautisuojauksen neuvontaan. Pyydämme tarjouksia...
Helsingin yliopiston tutkimusryhmä on yhdessä Suomen Sikayrittäjien ja Eläinten terveys ETT ry:n...
Lintuinfluenssaviruksia on Suomessa Ruokaviraston tutkimuksissa on 25.3.2022 todettu H5N1-tyypin korkeapatogeeninen lintuinfluenssatartunta Riihimäeltä...
Ruokavirasto tiedottaa uuden nautarekisterin käyttöönotosta sivuillaan. Käyttöönottoa edeltää käyttökatko Uuden nautarekisterin käyttöönottoa...
Eläinten terveys ETT ry:n vuosikokous pidettiin Seinäjoella 8.3.2022. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana jatkaa...