Viron ASF-tilanne muuttumassa hallitsemattomaksi- lisätoimia myös Suomessa tarvitaan

13.08.2015

Viron ASF-tilanne näyttää huonolta.Tautiin kuolleiden villisikojen määrä  on noussut. ja tartunta on levinnyt myös tuotantosikaloihin. Suomessa tilanne on huomioitava ja tautisuojaukseen on sikatiloilla nyt panostettava. Nyt metsästysmatkailu Baltiaan on entistä suurempi riski.

Viimeisen kuukauden aikana afrikkalaiseen sikaruttoon kuolleita villisikoja on löytynyt lähes päivittäin eri puolelta Viroa; maanantaina 10.8. Viron viranomaiset raportoivat 21 positiivisesta löydöksestä! Huomioitava on, että kaikkia kuolleita villisian raatoja ei havaita, eikä kaikista oteta näytteitä tutkimuksiin.

Tuotantosikaloita, joihin virus on levinnyt, on tällä hetkellä 12, joista on virallinen vahvistus.  Epäilytiloja ja tutkimuksessa olevia kontaktisikaloita on huomattavasti enemmän. Yli 12 000 sikaa on jouduttu lopettamaan ja hävittämään. Tartuntapaine Virossa kasvaa, ja samalla riski viruksen leviämiselle epätodennäköistenkin  kontaktien kautta tuotantosikoihin nousee.

Meillä on syytä tarkentaa tuotantosikaloiden tautisuojausta. Ulkomaisille sikalatyöntekijöille tarvitaan yksityiskohtaisempia toimintaohjeita, kun he palaavat kotimaastaan takaisin töihin. Metsästäjien jahtimatkailu Baltiaan aiheuttaa  entistä suuremman riskin, ja metsästäjien tietoisuutta on riskien hallinnasta lisättävä, kuten että virus tuhoutuu parhaiten  korkeassa lämmössä kuten saunassa (yli 60 °C ja 30 min) tai desinfektioaineista vain hypokloriitilla 2 % tai Virkon S -liuoksella. 

Ohessa tilanne:

 

© ETT ry