Kanoilla Newcastlen tauti Gotlannissa

08.02.2011

Ruotsissa on todettu Newcastlen tauti -tartunta 20 000 kanan munintakanalassa Gotlannin saarella. Vängessä sijaitsevan tilan kanoista 5 000:lla on ollut aikaisemmin ulkoilumahdollisuus, mutta marraskuusta alkaen kaikki kanat on pidetty sisätiloissa. Diagnoosia oli edeltänyt noin viikon kestänyt muninnanlasku. Tila on saanut rajoittavat määräykset, ja siellä on ryhdytty vakavan eläintaudin vaatimiin toimenpiteisiin, kuten lintujen lopettamiseen, tartuntalähteen selvitykseen ja tartunnan leviämisen estäviin toimiin. Tilan ympärille on perustettu suoja- ja valvontavyöhykkeet.

Ruotsissa on esiintynyt useita Newcastlen tauti -tapauksia 1990-luvun puolivälin jälkeen. Kaikissa tapauksissa tartunnan leviäminen on saatu rajoitettua, eikä Ruotsissa ole jouduttu turvautumaan Newcastlen tauti -rokotuksiin monien muiden Euroopan maiden tavoin. 

Myöskään Suomessa ei ole sallittua rokottaa siipikarjaa Newcastlen tautia vastaan. Suomelle on myönnetty EU:n sisällä virallisesti rokotusvapaan maan asema EU-komission päätöksellä 94/963/EY. Rokotusvapaan maan aseman ansiosta Suomi voi vaatia, että maahan tuotavaa siipikarjaa ei ole rokotettu ja että se on lähtöisin tautivapaista parvista.

Vain kilpakyyhkysten rokottaminen on Suomessa pakollista (kilpailu- ja näyttelytoimintaan osallistuvien kyyhkyslakkojen linnut). 

Lisätietoa Newcastlen taudista

© ETT ry