Afrikkalainen sikarutto nyt myös Ukrainassa

08.08.2012

Kaukasuksen alueella jo viiden vuoden ajan riehunut afrikkalainen sikarutto on levinnyt myös Ukrainaan. Komyshuvatkan kylässä pienen takapihasikalan viidestä siasta kolme oli kuollut. Sikojen ainoana oireena oli todettu kuumetta. Tutkimuksissa sairastumisen syyksi selvisi afrikkalainen sikarutto. Kaikki tilan siat on nyt lopetettu ja alueella on käynnistetty tartunnan hävittämiseen tähtäävät toimenpiteet (rajoitusalueet, tutkimukset jne.).

Tartunnan lähdettä ei tunneta, mutta sen epäillään tulleen ruokakuljetusten (esim. matkailijoiden eväiden tai tuliaisten) mukana Venäjän puolelta. Maiden välillä on sallittua kuljettaa viiden kilon eriä elintarvikkeita.

Mm. Moldova ja Valko-Venäjä ovat kieltäneet sianlihan ja muiden sioista peräisin olevien tuotteiden, sikojen rehujen ja käsittelylaitteiden yms. tuonnin Ukrainasta.

 Aiemmin afrikkalaista sikaruttoa on todettu Venäjän lisäksi myös Georgian, Armenian ja Azerbaidzanin alueella.

 

© ETT ry