Afrikkalainen sikarutto -epäily Kaliningradissa

10.02.2011

Venäjän eläinlääkintöviranomaiset ovat tiedottaneet löytäneensä afrikkalaista sikaruttoa (AFS) kartoitusnäytteistä, jotka on otettu Kaliningradissa 2.2.2011 kaadetusta villisiasta ja kotiteurastetusta siasta (takapihasikala). Näytteet on lähetetty varmistettaviksi, eikä tapausta vielä ole raportoitu Maailman Eläintautijärjestö OIE:lle. Venäjän viranomaisten tiedote

Molemmat löydökset ovat samalta Pravdinskin alueelta, joka sijaitsee Kaliningradissa. Kaliningrad on Venäjään kuuluva hallinnollinen alue Baltian lounaisosassa, joka rajoittuu pohjoisessa ja idässä Liettuaan ja etelässä Puolaan. Lännessa alueen rajana on Itämeri.

Asiantuntijat ovat arvioineet Kaukasuksella vuodesta 2008 esiintyneen afrikkalaisen sikaruton leviävän kohti länttä n. 260 km vuodessa. Kaliningradin ja jo aikaisemmin Pietarin (Leningradin) alueelta löytyneet tapaukset osoittavat kuitenkin, että tartunnan leviäminen saattaa olla satunnaisempaa, ja uusia taudinpurkauksia saattaa esiintyä esim. eläinten siirtojen tai lihaa sisältävän ruokajätteen syöttämisen seurauksena.

Lisätietoa afrikkalaisesta sikarutosta

© ETT ry