SIV (Swine Influenza Virus) eli sikainfluenssa
Aiheuttaja:
- Influenssavirus, tyyppi A. Euroopassa eri kantoja, kuten H1N1, H3N2, H1N2
- Huom! Meksikossa vuonna 2009 puhjennut humaanikanta pandeeminen H1N1 2009 voi tarttua myös sikaan
- virus säilyy elimistön ulkopuolella kosteassa, viileässä ja pimeässä
Esiintyvyys:
- yleinen sikapopulaatiossa Euroopassa
- Norja on ainut perinteisestä sikainfluenssasta vapaa maa, mutta pandeemisen H1N1 2009 -kannan aiheuttamia tapauksia on todettu sielläkin useilla tiloilla, joilla tartunta on siirtynyt ihmisistä sikoihin
- Suomessa SIV diagnostisoitiin maaliskuussa 2009. Löytyi uudella testillä, mutta ollut Suomessa ainakin vuodesta 2007 lähtien.
- Sikavan kartoituksessa 2009 n. 30 % erityistason tiloista vasta-ainepositiivisia
- siirtyy lajien välillä: esiintyy yleisimmin sialla, mutta on todettu myös esim. ihmisellä, ankalla ja kalkkunalla
- aiheuttaa tartunnan saaneissa sikaloissa vuosittain akuutin taudinpurkauksen yleisimmin syys- tai talviaikaan
Leviäminen:
- sikalassa suoran kärsäkontaktin kautta tai pisaratartuntana
- sikaloiden välillä useimmiten ostoeläinten mukana (siat kantavat virusta useita kuukausia) sekä ihmisten välityksellä. Tanskasta on raportoitu myös ilmavälitteisestä leviämisestä
- maasta toiseen tuontieläinten ja ihmisten välityksellä
Riskitekijät:
- puutteellinen tautisuojaus, oireilevat ihmiset, eläinten osto SIV-positiiviselta tilalta
Itämisaika:
- 1-3 vrk
Tautimuodot:
- akuutti muoto: sikalan kaikki siat sairastuvat yhtä aikaa hengitystieoirein (muistuttaa akuuttia porsasyskää). Kuolleisuus on vähäistä, toipuvat 5-7 vrk kuluttua
- emakoilla kuumeilu saattaa aiheuttaa lisääntymishäiriöitä
- krooninen muoto: altistaa muille taudinaiheuttajille, kuten App., sirkovirus
Oireet:
- korkea kuume (40,5-41,5°C), ruokahaluttomuus, makaavat apaattisina (lähekkäin sulloutuneina), hengitysvaikeudet, haukkuva yskä, usein silmä- ja sierainvuotoa sekä aivastelua.
- emakoilla mahdollisesti luomisia, tiinehtymättömyyttä, pahnuekoon pienenemistä, heikkoja ja kuolleena syntyviä porsaita
Diagnoosi:
- akuutin muodon tyypillinen taudinkuva
- viruseristys sierainlimasta heti oireiden ilmaantuessa
- vasta-ainetason nousu perättäisissä 3-4 viikon välein otetuissa verinäytteissä
Erotusdiagnoosi:
- akuutti porsasyskä
- PRRS
- coronavirus
Hoito:
- ei hoitoa (virustauti)
- tukihoidot (vedottomuus, hyvä makuualusta, veden hyvä saatavuus)
Ehkäisy:
- lastaustilan käyttö välitys- ja teuraseläinten haussa
- rehujen suojaus linnuilta
- tautisulku kävijöille
- rokote käytössä muualla, meillä eläinlääkärin saatavilla erityisluvalla
Taloudellinen merkitys:
- tappioita aiheuttavat ennen kaikkea kasvun pysähtyminen akuutin taudin aikana, mahdolliset lisääntymishäiriöt sekä sekundaari-infektiot
Vastustus:
- ei virallisesti vastustettava eläintauti
- elinkeinon pelisäännöt eläinkaupassa:
sikoja ei saa siirtää tilalta, jolla on ollut sikainfluenssaan viittaavia oireita, ennen kuin kaikkien eläinten viimeisten oireiden päättymisestä on kulunut vähintään
- välitysporsaita myytäessä 2 viikkoa
- siitoseläimiä myytäessä 4 viikkoa
- teuraaksi vain oireettomia eläimiä; mikäli samalla tilalla on esim. toisessa osastossa oireilevia eläimiä, täytyy tästä ilmoittaa teurastamon hankintaan, jotta tämä voidaan ottaa huomioon ajojärjestelyissä.

