Paratuberkuloosi eli Johnen tauti

Aiheuttaja:

• Mycobacterium (avium subspecies) paratuberculosis -niminen bakteeri, joka on hyvin kestävä ja saattaa säilyä esim. pastöroidussa maidossa. Säilyy myös pitkään lannassa ja laitumella.

Isäntäeläin:

• Märehtijät: nauta, lammas, vuohi ym.

Vakavuus:

• Ei kuulu Suomessa eikä EU:ssa tällä hetkellä virallisesti vastustettaviin eläintauteihin
• Aiheuttaa taloudellisia tappioita eläinten ennenaikaisen poiston  (arvio 1 % tartuntatilan eläimistä vuodessa), teurasruhon arvon alenemisen, maidontuotannon alenemisen ja yleiskunnon heikentymistä seuraavien muiden häiriöiden kautta (esim. hedelmällisyys).
• Yhteys ihmisen Crohnin tautiin epäselvä.

Esiintyvyys:

• Lähes kaikkialla maailmassa. Yleisyys vaihtelee maakohtaisesti:
  - Tanskassa arviolta yli 50 % lypsykarjoista.
  - Ruotsissa on lihakarjoille tiukka vastustusohjelma (virallisesti vastustettava tauti), jonka puitteissa tartunnan saaneita karjoja on lopetettu, ja tartunta saatu hävitettyä. Lypsykarjoissa tartuntaa ei ole Ruotsissa todettu.
  - Norjassa esiintyy lampaissa, mutta on harvinainen naudoissa.
• Suomi oli vapaa taudista 1918-1992. Vuosina 1992-2000 tartunta todettiin viidessä lihakarjassa.
• Taudin esiintyvyyttä Suomessa ei tällä hetkellä tunneta tarkasti.
  Oletus: saattaa esiintyä piilevänä Suomen lihakarjoissa erittäin vähäisissä määrin, lypsykarjoissa ei ole todettu mitään viitteitä tartuntaan.

Leviäminen:

• Ei leviä helposti; vaatii tietyn infektioannoksen tarttuakseen. Vasikka herkin.
• Eläin erittää bakteeria eniten ulosteessa, mutta myös virtsassa, maidossa, spermassa ja istukan kautta sikiöön.
• Tartunta saadaan yleensä suun kautta, tavallisimmin jo vasikkana imiessä tai myöhemmin ulosteen saastuttaman rehun tai veden välityksellä.
• Tartunnan saantia sperman kautta pidetään epätodennäköisenä.
• Suurin riski leviämiselle ovat tuontieläimet, joiden lähtökarjan paratuberkuloositilanteesta ei ole tietoa.

Itämisaika:

• Pitkä, jopa useita vuosia! Tavallisimmin eläin sairastuu 2-6 vuoden iässä, stressi altistaa. Kaikki tartunnan saaneet eivät sairastu kliinisesti, vaan osa jää taudin oireettomiksi kantajiksi ja levittäjiksi. Myöskään kaikki tilan eläimet eivät saa tartuntaa.

Oireet:

• Laihtuminen (hyvästä ruokahalusta huolimatta)
• Krooninen ripuli (hernerokkamainen, vaahtoavan vetinen)
• Maidontuotannon aleneminen
• Nesteturvotus leuan alla

Hoito:

• Ei hoitoa.

Tartunnan saaneen karjan saneerausmahdollisuudet:

• stamping out eli koko karjan hävittäminen
• saneeraus, johon kuuluu esim. vasikoiden eristäminen aikuisista heti syntyessä ja puhdistustoimenpiteet tilalla (navetta, lanta, laitumet)

Ennaltaehkäisy:

Taudin vastustamista vaikeuttaa sen tutkimisen vaikeus:

• ulosteviljely: kestää kuukausia, kallis, ei löydä kaikkia positiivisia
• vasta-ainetutkimus verinäytteestä: voi antaa virhepositiivisia vastauksia
   

• Tuontieläimet ostetaan ensisijaisesti karjoista, joiden paratuberkuloosivapaus on varmistettu useamman vuoden seurantatutkimuksin (ETT:n tuontiohjeet)
• Eläinkaupan pelisäännöt
• Hygienia

Seuranta:

• Kliinisten oireiden tunnistaminen (tuottaja, eläinlääkäri), ennen kaikkea tuontikarjat
• Laihtuneen naudan tyypillisten suolimuutosten tunnistaminen teurastamolla: aivokudosta muistuttava, voimakkaasti poimuuntunut ohutsuolen limakalvo
• Lypsykarjatilojen pilottitutkimus tehty viranomaisten ja elinkeinon yhteistyönä. Tartuntaa ei esiintynyt yhdessäkään tutkituista karjoista.